Mitä minä sanoinkaan?

Edellisen otsikkoni perään sopii hyvin aloittaa tämä teksti kertomalla, että tänään on kolmas päivä, jolloin olen koittanut hakemalla hakea rakoa kirjoittaa tänne hiukan päivitystä. Nyt ollaan illassa ja otan hiukan rauhallista aikaa, vaikka koko maailma kaatuisi.

Rakastan syksyä, marjoja ja säilömisiä, mutta aika tuntuu välillä loppuvan kesken. Pihamaamme vadelmien paras satokausi on selvästi takana ja sunnuntain jälkeen aionkin jättää vadelmapuskat rauhaan. Mutta pihamaan herukoiden, vadelmien ja karviaisten jäädessä taakse siirryn vähitellen omenan ja puolukan kimppuun.

Kasvimaatakin olen vähitellen tyhjännyt. Nyt on menty lähes kuukausi omilla perunoilla, sipuleilla ja porkkanoilla. Hiukan yli kuukauteen päästään, porkkanoiden suhteen paljon pidemmällekin. Salaattia tuli erittäin hyvin, mutta pitkän päälle se kärsi tämän kesän jatkuvista sateista. Ruohosipulia ja persiljaa kasvimaalta kuitenkin vielä saa tuoreeksi vihreäksi, jottei tarvitse turvautua kaupan omiin.

Toisen maton olen paukutellut valmiiksi, mutta nyt otan pienen töihinpaluutauon ja säilöntätauon ennen kuin aloitan seuraavan kanssa. Tämä alku on nimittäin ollut melkoista haipakkaa, kun ei se ole vai sitä, että valmistelen sovitut toiminnot. On pitänyt uudestaan hakea kontaktit, opetella uuden kännykän käyttö, muistutella mieleensä nettilehden  toimintatapa ja selvittää herätysliikkeen nykyiset käytännöt. Olen kuitenkin tykännyt töihin paluusta.

Ja ainakin yksi ryhmä espanjan osalta alkaa kansalaisopistossa, joten jotain pientä täydennystä on tiedossa. Sen verran kuitenkin vajausta on, että vihjailkaapa kotiseurakunnissanne, jos on tarvetta naistenpäivien puhujasta, leiriopesta jne.

Millaisia kiireitä teidän syksyyn kuuluu? Toivottavasti niitä on sopivasti, ei liikaa.