Mattoja ja seurakuntatyötä

En malttanut olla sittenkin tekemättä pieniä muutoksia kolmanteen mattoon, värikartta on kuitenkin sama kuin toisessa. Kuvan saatte kuitenkin vasta myöhemmin, sillä paukuttelu on vasta niin alussa. Joka tapauksessa jälleen kerran kursittu vatsani alkaa taas kestää paukuttelua.

Yhtä matalaliitoa tämä töihin paluu on ollut. Rutiinit vasta hakevat muotoaan. Tai voisiko olla, ettei niitä seurakuntatyössä koskaan kunnolla saavutetakaan?

Matalaliito ei tässä kuitenkaan tarkoita, että homma olisi tuntunut epämiellyttävältä. PÄINVASTOIN! Jos mattoni ovat kirjavia, on seurakuntatyö sitä kaksinverroin. Osa työmuodoista antaa erittäin positiivista palautetta ja osan kohdalla miettii niiden toimivuutta/toimimattomuutta. Mutta ehkä paras anti on ollut kaikki ne ihmiset, joiden pariin on päässyt sukeltamaan.

Itsessäni olen havainnut herkistymistä. Kyyneleet ovat herkemmässä. Varsin usein rukouksin viikkoa valmistellessani tulee tirautettua joku kyynel Raamattunsa äärellä - asia joka olisi ennen häirinnyt minua kovasti. En halunnut olla kova, mutten tykännyt turhasta tunteilusta. Johtuukohan tämä äitiydestä, sairastelusta vai iästä? Ja onkohan tämä positiivista vai negatiivista?

Nyt taidan lopetella tämän sekavan ajatusvirran ja toivotella teille siunattua tulevaa viikkoa! Mitäköhän se monen lomaviikko tullessaan tuo?

Syyskiireitä

Nyt on kesäomenapuu tyhjä. Yksi ainut omena jästipäisesti roikkuu puussa. En yltä siihen poimintavarren kanssa, eikä se putoa oksaa heiluttamalla. Toivottavasti joku lintu tai orava käy sen sieltä napsimassa. 12 sangollista satoa, mistä kolme sangollista meni myyränmetsästyksessä hukkaan. No, ihan meille riitti.

Nyt on siis myyrät taltutettu. Ja tosiaan, eivät olleet hiiriä vaan myyriä. Mutta nyt ei ole pariin päivään enää loukkuun jäänyt, eikä syötyjä omenoita, porkkanoita, perunoita tai punajuuria ilmaantunut.

Kaiken tämän keskellä en ole ehtinyt tänne bloggailemaan. Tänäänkin olen vielä kotitöiden lisäksi suuntaamassa työmaalle. Mutta uskokaa tai älkää, nautin suunnattomasti siitä hommasta. Tunteja vain saisi olla vuorokaudessa tuplat ja unitarve ei saisi kasvaa samassa suhteessa. 😂

Jälkihuomautus, kun myyräkuumetta jo kerittiin pelätä. Jos meiltä omenoita saatte, ne eivät ole näitä. Tilanteen paljastuttua olen kantanut pois koko laatikot, joissa oli minkäänlaisia jälkiä käymisestä eli kaikki, joita ei vielä ennen myyrien ilmaantumista oltu syöty tai säilötty. Uudet omenat kannoin suoraan sisälle, ja myyriä on ollut vain ulkovarastossa. Jätin vain sellaisen satsin, jonka turvin saatoin lähteä ottamaan selkoa, miten säilöminen onnistuu, sillä en halunnut menettää antonovka-satoa. Eli talviomenat menevät puhtaille lavoille/hyllyille puhtaisiin sankoihin/ämpäreihin, paperi pohjalla imemässä kosteutta ja päälle kanneksi teipattu kaksinkertainen reitetty muovipussi, jotta ilma vaihtuu eivätkä omenat pilaannu. Ratkaisu on osoittautunut toimivaksi. Loukut ja elektroninen karkotin pysyvät paikoillaan varmistamassa tilanteen. Eli ei tartte pelätä, että tarjoaisin myyrien kanssa jaettuja omenoita. Sen se kuitenkin varmistaa, että sitäkin enemmän haluan jakaa, kun en niitä myyrille halua antaa enkä halua niitä myyriä takaisin.

Taas viikko takana

Isi otti lapset matkaansa. Lähtivät isin kotiin käymään. Minä sain hiljaisen hetken. Normaalisti hyödyntäisin tällaisen rukouksen, Raamatun, kirjojen, papereiden ja nettitöiden äärellä. Mutta nyt leivosvarasto ammotti tyhjyyttään ja minä sain oikein luvan kanssa tilaisuuden pään tyhjentämiseen. Sunnuntaisen saarnavuoron jälkeen se tekee oikein hyvää.

Otin ja leipasin toskaomenoita tai "omenahyvää" niin kuin meillä sanotaan sekä omenapiirakkaa, ja kuivakakku on vielä uunissa. Pitäisi riittää taas joksikin aikaa.

Meillä omenapuut ovat innostuneet tänä vuonna tuottamaan runsaasti satoa. Mutta nyt minulla on sitten haaste häätää hiirulaiset, jotka mokomat löysivät omenavaraston. Onneksi vain alinta laatikkoa on molemmilla kerroilla käyty napostelemassa. Nyt pitäisi vain löytää varma hävittäjä ennen kuin antonovka on valmista. Kesäomena onneksi vetelee viimeisiään, enkä muutenkaan ollut saamassa niille enää lahjoitusosoitetta, joten niillä laatikoilla on nyt hyvä seurata tuholaisten häädön onnistumista.

Tässä päätä tyhjennellessäni olen todennut, että mielenkiintoinen ja vaiherikas viikko takana. Liian paljon on sellaista, mitä en eri syistä voi teille kertoa, joten teen asiasta hyvin lyhyestä selvän. Ihana olla töissä takaisin juuri nyt ja saa muistaa rukouksin!! Mutta sen voin kertoa, että minäkin olen nyt sitten laulanut Jippii-kuorossa. Äiti mukana saatiin pienempikin kuorolainen lavalle eilen Alajärvellä. Jännästä ja pitkästä päivästä huolimatta lapset olivat tänään heti noustessaan lähdössä äidin mukaan ehtoollisjuhlaan ja niinpä me sitten suuntasimme koko perheenä Kyyjärvelle. Ette usko, miten kivalta tuntuu ajella kokoukseen vastuunsa hoitamaan silloin, kun oma rakas on ratin takana ja itse saa  vain istua kyydissä.

Millainen päivä ja viikko teillä on ollut? Ja mitä te teette tyhjätäksenne päätä?

Takaisin vauhdissa

Palasin töihin ja tiedän sen. Niin tuntuvat tietävän lapsetkin. Toinen nukkuu tässä sylissäni kerhopäivän päätteeksi ja toinenkin halusi hyväilyä.

Oikeasti minun pitäisi tarttua omenoihin, mutta taidan oikaista jalkojani tässä tämän bloggauksen verran samalla koittaen kääntää aivojani lapsista nuoriin ja aikuisiin.

Tiedättekö tänään olen suunnattoman kiitollinen aktiivisista sydämellä toimivista seurakuntalaisista? Sanotaanko, että sydän, oikea arvojärjestys ja aito usko merkitsevät enemmän kuin viimeseen asti viilattu hiustenhalkomisteologia? Suurella sydämellä voi ylittää monta kuilua.

Mutta nyt alkaa tuo nukkuva lämpöpatteri sylissä hiostaa. Minä lähden bongaamaan tähän bloggaukseen kuvaa. Mistä sinä olet tänään kiitollinen?

Kuvan kohteet tunnistavat tietävät toisen hyvän syyn minun kiitollisuuteeni tänään. Rohkaisevat ystävät auttavat kummasti eteen päin, vaikka milloin mikäkin muistuttaa siitä, etten ole joka suhteessa se sama Mirjam, joka reippaat viisi vuotta sitten jäi äitiyslomalle. Mutta mulla on sama Jeesus ja Hänestä on hyvä puhua tänäänkin. 😊

Kotona

Palasimme sunnuntaina kotiin, mutta sitten onkin ollut yhtä vipinää, kun äiti ei ole voinut ihan kaikkea ihan normaalisti hoitaa, mutta se ei pienimmälle tunnu ihan helpolla menevän perille.

Huomenna meinaan kuitenkin hiljoksiin palata normi arkeen. Pikkuisen on pakko rajottaa, jottei joudu heti petiin, mutta näin yleisesti ajatellen.

Onko teissä ketään muuta, joka kokee huonoa omaatuntoa siitä, että äitinä sairastaa tai ei ole kunnossa? Joskus tuntuu siltä, että se on synti, vaikka järki sanookin toisin.

Koitan palata itse asiaan seuraavan kerran nopeammin ja huomisesta palaan nassukirjan kanssa aiempaan käytäntöön, vain kahtena päivänä viikossa auki. Toivottavasti sinun viikkosi on alkanut kivasti.