Nyt on kesäomenapuu tyhjä. Yksi ainut omena jästipäisesti roikkuu puussa. En yltä siihen poimintavarren kanssa, eikä se putoa oksaa heiluttamalla. Toivottavasti joku lintu tai orava käy sen sieltä napsimassa. 12 sangollista satoa, mistä kolme sangollista meni myyränmetsästyksessä hukkaan. No, ihan meille riitti.
Nyt on siis myyrät taltutettu. Ja tosiaan, eivät olleet hiiriä vaan myyriä. Mutta nyt ei ole pariin päivään enää loukkuun jäänyt, eikä syötyjä omenoita, porkkanoita, perunoita tai punajuuria ilmaantunut.
Kaiken tämän keskellä en ole ehtinyt tänne bloggailemaan. Tänäänkin olen vielä kotitöiden lisäksi suuntaamassa työmaalle. Mutta uskokaa tai älkää, nautin suunnattomasti siitä hommasta. Tunteja vain saisi olla vuorokaudessa tuplat ja unitarve ei saisi kasvaa samassa suhteessa. 😂
Jälkihuomautus, kun myyräkuumetta jo kerittiin pelätä. Jos meiltä omenoita saatte, ne eivät ole näitä. Tilanteen paljastuttua olen kantanut pois koko laatikot, joissa oli minkäänlaisia jälkiä käymisestä eli kaikki, joita ei vielä ennen myyrien ilmaantumista oltu syöty tai säilötty. Uudet omenat kannoin suoraan sisälle, ja myyriä on ollut vain ulkovarastossa. Jätin vain sellaisen satsin, jonka turvin saatoin lähteä ottamaan selkoa, miten säilöminen onnistuu, sillä en halunnut menettää antonovka-satoa. Eli talviomenat menevät puhtaille lavoille/hyllyille puhtaisiin sankoihin/ämpäreihin, paperi pohjalla imemässä kosteutta ja päälle kanneksi teipattu kaksinkertainen reitetty muovipussi, jotta ilma vaihtuu eivätkä omenat pilaannu. Ratkaisu on osoittautunut toimivaksi. Loukut ja elektroninen karkotin pysyvät paikoillaan varmistamassa tilanteen. Eli ei tartte pelätä, että tarjoaisin myyrien kanssa jaettuja omenoita. Sen se kuitenkin varmistaa, että sitäkin enemmän haluan jakaa, kun en niitä myyrille halua antaa enkä halua niitä myyriä takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti