En tiedä, olenko ainut, jolla jo tällä ikää meinaa muistot mennä sekaisin. Sadepäivät kuitenkin usein kirvottavat minut tunnelmoimaan, niin tänäänkin.
Siinä muistojeni parissa olen sitten yrittänyt järjestellä niitä aivoissani oikeaan järjestykseen. En millään meinaa saada viime vuotta mahtumaan yhteen vuoteen. Ja toisaalta tuntuu siltä, että häämme olivat vasta eilen, mutta niistä on jo yli kuusi vuotta.
Olikohan viime vuosi liikaa vai neljä nukutusta yhden vuoden aikana, kun nuo muistiraidat ovat pikkuisen sekaisin? Eniten siinä surettaa se, että se oli kuitenkin yksi vuosi lasteni varhaislapsuudesta, eikä sitä saa uusiksi otettua.
Samaan aikaan olen kuitenkin sanomattoman kiitollinen, että tämä taruakin ihmeellisempi tilanne on totta: Minä olen ollut töissä jo kaksi viikkoa, enkä ole ollut päivääkään sairaslomalla. Ja vielä ihmeellisempää; en tämän vuoden puolella ole ollut päivääkään osastolla, vain poliklinikalla. Kertaakaan en ole istunut veriripulilla. Haasteista huolimatta olen pussukastani hurjan onnellinen.
Mitäpä teidän sadepäivään kuuluu? Vai sataako teillä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti