Mattoja ja seurakuntatyötä

En malttanut olla sittenkin tekemättä pieniä muutoksia kolmanteen mattoon, värikartta on kuitenkin sama kuin toisessa. Kuvan saatte kuitenkin vasta myöhemmin, sillä paukuttelu on vasta niin alussa. Joka tapauksessa jälleen kerran kursittu vatsani alkaa taas kestää paukuttelua.

Yhtä matalaliitoa tämä töihin paluu on ollut. Rutiinit vasta hakevat muotoaan. Tai voisiko olla, ettei niitä seurakuntatyössä koskaan kunnolla saavutetakaan?

Matalaliito ei tässä kuitenkaan tarkoita, että homma olisi tuntunut epämiellyttävältä. PÄINVASTOIN! Jos mattoni ovat kirjavia, on seurakuntatyö sitä kaksinverroin. Osa työmuodoista antaa erittäin positiivista palautetta ja osan kohdalla miettii niiden toimivuutta/toimimattomuutta. Mutta ehkä paras anti on ollut kaikki ne ihmiset, joiden pariin on päässyt sukeltamaan.

Itsessäni olen havainnut herkistymistä. Kyyneleet ovat herkemmässä. Varsin usein rukouksin viikkoa valmistellessani tulee tirautettua joku kyynel Raamattunsa äärellä - asia joka olisi ennen häirinnyt minua kovasti. En halunnut olla kova, mutten tykännyt turhasta tunteilusta. Johtuukohan tämä äitiydestä, sairastelusta vai iästä? Ja onkohan tämä positiivista vai negatiivista?

Nyt taidan lopetella tämän sekavan ajatusvirran ja toivotella teille siunattua tulevaa viikkoa! Mitäköhän se monen lomaviikko tullessaan tuo?

Syyskiireitä

Nyt on kesäomenapuu tyhjä. Yksi ainut omena jästipäisesti roikkuu puussa. En yltä siihen poimintavarren kanssa, eikä se putoa oksaa heiluttamalla. Toivottavasti joku lintu tai orava käy sen sieltä napsimassa. 12 sangollista satoa, mistä kolme sangollista meni myyränmetsästyksessä hukkaan. No, ihan meille riitti.

Nyt on siis myyrät taltutettu. Ja tosiaan, eivät olleet hiiriä vaan myyriä. Mutta nyt ei ole pariin päivään enää loukkuun jäänyt, eikä syötyjä omenoita, porkkanoita, perunoita tai punajuuria ilmaantunut.

Kaiken tämän keskellä en ole ehtinyt tänne bloggailemaan. Tänäänkin olen vielä kotitöiden lisäksi suuntaamassa työmaalle. Mutta uskokaa tai älkää, nautin suunnattomasti siitä hommasta. Tunteja vain saisi olla vuorokaudessa tuplat ja unitarve ei saisi kasvaa samassa suhteessa. 😂

Jälkihuomautus, kun myyräkuumetta jo kerittiin pelätä. Jos meiltä omenoita saatte, ne eivät ole näitä. Tilanteen paljastuttua olen kantanut pois koko laatikot, joissa oli minkäänlaisia jälkiä käymisestä eli kaikki, joita ei vielä ennen myyrien ilmaantumista oltu syöty tai säilötty. Uudet omenat kannoin suoraan sisälle, ja myyriä on ollut vain ulkovarastossa. Jätin vain sellaisen satsin, jonka turvin saatoin lähteä ottamaan selkoa, miten säilöminen onnistuu, sillä en halunnut menettää antonovka-satoa. Eli talviomenat menevät puhtaille lavoille/hyllyille puhtaisiin sankoihin/ämpäreihin, paperi pohjalla imemässä kosteutta ja päälle kanneksi teipattu kaksinkertainen reitetty muovipussi, jotta ilma vaihtuu eivätkä omenat pilaannu. Ratkaisu on osoittautunut toimivaksi. Loukut ja elektroninen karkotin pysyvät paikoillaan varmistamassa tilanteen. Eli ei tartte pelätä, että tarjoaisin myyrien kanssa jaettuja omenoita. Sen se kuitenkin varmistaa, että sitäkin enemmän haluan jakaa, kun en niitä myyrille halua antaa enkä halua niitä myyriä takaisin.

Taas viikko takana

Isi otti lapset matkaansa. Lähtivät isin kotiin käymään. Minä sain hiljaisen hetken. Normaalisti hyödyntäisin tällaisen rukouksen, Raamatun, kirjojen, papereiden ja nettitöiden äärellä. Mutta nyt leivosvarasto ammotti tyhjyyttään ja minä sain oikein luvan kanssa tilaisuuden pään tyhjentämiseen. Sunnuntaisen saarnavuoron jälkeen se tekee oikein hyvää.

Otin ja leipasin toskaomenoita tai "omenahyvää" niin kuin meillä sanotaan sekä omenapiirakkaa, ja kuivakakku on vielä uunissa. Pitäisi riittää taas joksikin aikaa.

Meillä omenapuut ovat innostuneet tänä vuonna tuottamaan runsaasti satoa. Mutta nyt minulla on sitten haaste häätää hiirulaiset, jotka mokomat löysivät omenavaraston. Onneksi vain alinta laatikkoa on molemmilla kerroilla käyty napostelemassa. Nyt pitäisi vain löytää varma hävittäjä ennen kuin antonovka on valmista. Kesäomena onneksi vetelee viimeisiään, enkä muutenkaan ollut saamassa niille enää lahjoitusosoitetta, joten niillä laatikoilla on nyt hyvä seurata tuholaisten häädön onnistumista.

Tässä päätä tyhjennellessäni olen todennut, että mielenkiintoinen ja vaiherikas viikko takana. Liian paljon on sellaista, mitä en eri syistä voi teille kertoa, joten teen asiasta hyvin lyhyestä selvän. Ihana olla töissä takaisin juuri nyt ja saa muistaa rukouksin!! Mutta sen voin kertoa, että minäkin olen nyt sitten laulanut Jippii-kuorossa. Äiti mukana saatiin pienempikin kuorolainen lavalle eilen Alajärvellä. Jännästä ja pitkästä päivästä huolimatta lapset olivat tänään heti noustessaan lähdössä äidin mukaan ehtoollisjuhlaan ja niinpä me sitten suuntasimme koko perheenä Kyyjärvelle. Ette usko, miten kivalta tuntuu ajella kokoukseen vastuunsa hoitamaan silloin, kun oma rakas on ratin takana ja itse saa  vain istua kyydissä.

Millainen päivä ja viikko teillä on ollut? Ja mitä te teette tyhjätäksenne päätä?

Takaisin vauhdissa

Palasin töihin ja tiedän sen. Niin tuntuvat tietävän lapsetkin. Toinen nukkuu tässä sylissäni kerhopäivän päätteeksi ja toinenkin halusi hyväilyä.

Oikeasti minun pitäisi tarttua omenoihin, mutta taidan oikaista jalkojani tässä tämän bloggauksen verran samalla koittaen kääntää aivojani lapsista nuoriin ja aikuisiin.

Tiedättekö tänään olen suunnattoman kiitollinen aktiivisista sydämellä toimivista seurakuntalaisista? Sanotaanko, että sydän, oikea arvojärjestys ja aito usko merkitsevät enemmän kuin viimeseen asti viilattu hiustenhalkomisteologia? Suurella sydämellä voi ylittää monta kuilua.

Mutta nyt alkaa tuo nukkuva lämpöpatteri sylissä hiostaa. Minä lähden bongaamaan tähän bloggaukseen kuvaa. Mistä sinä olet tänään kiitollinen?

Kuvan kohteet tunnistavat tietävät toisen hyvän syyn minun kiitollisuuteeni tänään. Rohkaisevat ystävät auttavat kummasti eteen päin, vaikka milloin mikäkin muistuttaa siitä, etten ole joka suhteessa se sama Mirjam, joka reippaat viisi vuotta sitten jäi äitiyslomalle. Mutta mulla on sama Jeesus ja Hänestä on hyvä puhua tänäänkin. 😊

Kotona

Palasimme sunnuntaina kotiin, mutta sitten onkin ollut yhtä vipinää, kun äiti ei ole voinut ihan kaikkea ihan normaalisti hoitaa, mutta se ei pienimmälle tunnu ihan helpolla menevän perille.

Huomenna meinaan kuitenkin hiljoksiin palata normi arkeen. Pikkuisen on pakko rajottaa, jottei joudu heti petiin, mutta näin yleisesti ajatellen.

Onko teissä ketään muuta, joka kokee huonoa omaatuntoa siitä, että äitinä sairastaa tai ei ole kunnossa? Joskus tuntuu siltä, että se on synti, vaikka järki sanookin toisin.

Koitan palata itse asiaan seuraavan kerran nopeammin ja huomisesta palaan nassukirjan kanssa aiempaan käytäntöön, vain kahtena päivänä viikossa auki. Toivottavasti sinun viikkosi on alkanut kivasti.

Syyspäivät

Makoilen tässä jo lepuuttaen jalkoja ja leikkaushaavoja, vaikka tänään saavuinkin pelipaikalle vasta ensimmäisten osioiden jo mentyä.

Missä minä sitten olen? Olen Turussa Helluntaiseurakuntien syyspäivillä. Kyse on helluntaiseurakuntien vastuunkantajien vuosittaisesta kokoontumisesta yhteisten asioiden ja työntekijänä kasvun äärellä.

Viimeksi olen ollut mukana silloin, kun nämä vielä olivat talvipäiviä. Tauko on ollut pitkä, moni asia on muuttunut ja oma kuntoni vaatii veronsa, mm. lyhennetyt osallistumispäivät ja lepotauot. Mutta on ollut ihana huomata edelleen kuuluvansa joukkoon. Jokainen esirukoilija on ollut rohkaiseva tieto.

Haavat umpeutuvat hiljakseen. Nostamista olen vältellyt kiitettävästi. Vatsa on mustelmilla ja leikkaushaavoissa on edelleen selkeät ruvet, vaikka tikit onkin ommeltu piiloon. Turvotusta tulee herkästi. Iltaa kohti lämpö nousee. Ajoittain palelen ja heikottaa, mutta olen hengissä ja mukana.

Opetuksesta olen nauttinut. Tiivistelmiä en lähde tekemään, mutta toivon, että itse kukin meistä voisi siirtää käytäntöön mahdollisimman paljon kuulemastaan.

Niin että elämä voittaa jälleen kerran. Täältä tullaan jäljellä oleva syksy ja talvi. Pienenä hupaisana yksityiskohtana kerrottakoon, että keventääkseni laukkua olen opetellut liikkumaan ilman perinteisesti käsilaukustani löytyvää Raamattua ja turvautumaan kännykkään paljon pienempänä ja kevyempänä. Se on vaatinut opettelua, mutta ehkä minusta kuoriutuu modernimpi pastori nykypäivään. 😉 Ristin sanomasta en kuitenkaan tingi.

Palaillaan! Toivottavasti sinun viikkosi on sujunut kivasti tähän saakka ja viikonloppu tarjoilee syksyysi juuri sitä, mitä tarvitset.

Aamutuimaan

Tämäkin on lähinnä tilannetiedotus. Kuva kertonee teille, että kyse on todellakin varhaisesta aamusta. Julkaisuaika ei pidä paikkansa. En vielä ole saanut selville, miten sen tässä kännykkäversiossa saan ajan tasalle.

Selvisin leikkauksesta, mutta koko leikkauspäivän oli sellainen sekava olotila, joten päivittäminen jäi. Seuraava päivä menikin kotiin paluun puitteissa. Eilinen taas puolestaan meni siinä, että kotona ajoi itsensä ajan tasalle.

En toki saa nostella mitään vielä vähään aikaan, joten pääasiassa muut joutuvat tekemään, mutta on kiva edes tietää, missä mennään. Ja kyllä se äiti kuitenkin parhaiten tietää perheen pyykkihuollon ja syksyisen säilömistilanteen, vaikka joutuukin kysymään muilta apua, kuten minä nyt. Puolukoiden kanssa joudun vieläkin pyytämään apua. Ehtisikö ja jaksaisiko joku meille yhden sangollisen valmiiksi putsattuja noukkia? Se on homma, johon en vielä pitkään aikaan selviä. Voisin siitä maksaakin.

Itse leikkaus meni kuulemani perusteella hyvin. Parasta on se, että pahimmalta vältyttiin sittenkin. Lähtökohtainen oletus oli, että joudutaan laajentamaan avanteen faskiaa, mutta itse avanteeseen ei tarvinnutkaan puuttua ollenkaan. Suoli oli kierteellä, on tehnyt sitä ennenkin ja näytti siltä, että tekee jatkossakin. Niinpä olivat nyt avanneet kierteen ja kiinnitelleet suolta sen verran, ettei sen enää pitäisi mennä. Olivat kuulemma leikkaussalissa miettineet, harrastanko kärrynpyöriä. 😂 Vastaus on, etten harrasta, mutta veikkaan, että pikku ihmisten kanssa vauhti on välillä aika kova. Toisena veikkaan, että tuo marjastaminen saa välillä kumartumaan liiaksi alas päin. Ainakin ne ovat tilanteita, joiden jälkeen välillä on ollut aika kipeä. No, nyt sen ei enää pitäisi olla ongelma. Normaalisti kiinnikkeitä pidetään pahana, mutta nyt ongelma oli muodostunut juuri niiden puuttumisesta ja paksusuolen poistosta seuranneesta tyhjästä tilasta. Ei ikinä kohdallaan. 😂 No, jospa nyt sitten neljännen suolistoleikkauksen jälkeen.