keskiviikko 30. elokuuta 2017

Uusi erilainen arki

Kurkistusluukku arkeeni -blogi koki hautaamisen. Se on siirretty muistojen kansioon. Meidän arki muuttui tällä viikolla niin paljon, että päätin aloittaa kokonaan uudella blogilla.

En aio luokitella tätä blogia sen kummemmin. Kirjoitan siitä, mikä kulloinkin tuntuu kirjoittamisen arvoiselta.

Kuka minä sitten olen ja mikä minua kiinnostaa? Olen Jeesuksen seuraaja, yhden miehen vaimo, kahden pienen lapsen äiti, seurakuntapastori ja ikuinen lähetyslapsi. Rakastan hirmuisesti pikku perhettäni, tykkään kielistä (erityisesti suomen ja espanjan). Pidän neulomisesta ja paukuttelen halulla kangaspuita peräkammarissamme. Jos aika riittäisi, viihtyisin keittiössä enemmänkin kanssa. Kirjoittelen runoja välillä aktiivisemmin ja välillä vähemmän aktiivisesti.

Palasin töihin melkein viiden vuoden tauon jälkeen tällä viikolla. Tähän väliin on mahtunut molempien lasten syntymä, kroonisen haavaisen paksusuolen tulehduksen puhkeaminen, kilpirauhassyövän uusiminen, useampi leikkaus, radiojodihoito, vaihtelevasti toimivan ohutsuoliavanteen kanssa elämään opettelu ja paljon muuta.

Ensimmäinen työpäiväni ilman lapsia sai myös mielenkiintoisen alun, kun vähän jälkeen puoliyön jouduin järkyttävän mahakivun myötä soittamaan ambulanssin. Pahin onneksi helpotti ennen kuin oltiin matkalla Seinäjoelle, mutta tiistaiaamun avannesidoksen vaihto paljasti, missä mennään. Tukostahan se yritti pitkästä aikaa. Särkylääkkeiden ja nestemäisen ruokavalion myötä kuitenkin pakkauduin autoon ja suuntasin Kyyjärvelle. Tänään olen vielä pitäytynyt nestemäisessä, mutta huomenna ehkä uskaltaudun vähitellen takaisin normaaliin.

Eiköhän tämä riitä näin ensimmäiselle kerralle. En lupaa päivittää joka päivä, mutta pyrkimys on päivitellä kaksi kertaa viikossa. Ja saatte esittää toivomuksia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti